Etusivu      Esittely      Orit      Yhteys

Tervetuloa!

Luku 1. Me olemme Oriasema, ettäs tiedät!

Virtuaalitalli Power Flyers on vuonna 2009 pystyyn lykätty oriasema. Tarjoamme orejamme monelle jalostukseen, edellyttäen, että tamma on samaa rotua. Ostamme oreja aina 2-vuotiaasta 12 ikävuoteen saakka. Kisamme jokaisella mahdollisimman aktiivisesti ikää tullessa tarpeeksi, jonka jälkeen orit käyvät laatuarvosteluissa. Ihmettelet varmaan tallin nimeä. Mikä se sellainen Power Flyers on? Tallista oli alun perin tarkoitus tulla estetalli, mutta saman omistajan nostaessa pystyyn jo toista estetallia, muutettiin Power Flyers lopulta oriasemaksi. Tallin karsinoista löytyy oreja moneen lähtöön - poneja ja hevosia, kaikista roduista - ainakin melkein.

Sijaitsemme kauniin pienen metsikön laidalla Isossa-Britanniassa. Meillä on kaksiosainen talli, joissa on yhteensä 60 karsinaa. Oriaseman karsinat, joita on yhteensä 40 kappaletta, ovat suuria ja puoliovisia hienosti englantilaiseen tyyliin. Toisessa osassa on vieraiden tammojen ja omien tammojemme pieni siipi. Majoitamme myös muutaman yksityishevosen, jos katsomme tämän olevan parhaaksi.
Oriaseman lisäksi kasvatamme myös pienimuotoisesti kaikenlaisia rotuja, eniten isoja hevosia, erityisesti puoliverisiä. Tämän aktiivisuus saattaa ainakin näin alussa olla todella vaihtelevaa, mutta alkuun päästyämme saamme kenties nauttia jo ensi vuonna muutamasta varsasta.
Kauniilla maalaishenkisellä tilallamme on valaistu kenttä, iso maneesi, tallirakennus, paljon tarhoja sekä 5 laidunta. Kolme oreille, yksi tammoille ja viimeinen varsoille ja yksityisille.
Sijaitsemme kauniissa ympäristössä. Metsikkö koostuu enimmäkseen lehtipuista ja tallin vierellä solisee pieni puro. Auringonnousun aikaan tila on todella kaunis näky, ja moni ohikulkija jäisi helposti katselemaan, jos sattuisi kulkemaan ohi.

Suurin osa hevosista on este- tai kenttäpainotteisia, mutta talliltamme löytyy ainakin yksi koulupainotteinen hevonen. Hevosemme kisaavat VRL:n alaisissa kisoissa mahdollisimman aktiivisesti joka kuukausi. Rekisteröimme jokaisen hevosen VRL:n hevosrekisteriin tunnukselle VRL-9506.
Mutta ennen kuin jään juttelemaan liian kauaksi aikaa, päästän teidät katselemaan tallimme. Laita rakentavaa kritiikkiä ja kommenttia rohkeasti sähköpostiin, äläkä välitä vaikka suuttuisinkin. Älä kuitenkaan hauku tallia ihan lyttyyn, ja tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Sanokaa rohkeasti mielipiteenne ja neuvokaa parempaan suuntaan, sillä aina on korjattavaa!

//Wamp.

» Viimeisin päivitys maanantai, 28.09.2009
» Kilpailuja käynnissä 1kappaletta
» Ostetaan kaikenlaisia oreja, tarjoukset sähköpostiin
Kannattaa myös vierailla:
» Virtuaalitalli Dei
» Virtuaalinen Ratsastajainliitto
» Ratsastuskoulu Golden Horse
» Tämä on virtuaalitalli, mikä se on?

Ulkoasu © Aye, kaiken muun © Wamp., ellei toisin mainita.
Tämä on virtuaalitalli, this is a sim game stable